Viinikanjoki
Jokiesittely
Kaunis ja kalaisa Viinikanjoki virtaa Parkanossa aivan kaupungin keskustan kupeessa. Joki saa alkunsa Kairolammesta ja laskee Parkanonjärven pohjoispäähän. Koko joen pituus on noin 4 km, joista ylimmät 3 km kuuluvat Viinikanjoen erityiskalastusalueeseen. Joen pudotuskorkeus Kairolammen luusuan ja Parkanonjärven välillä on 17 metriä, josta valtaosa syntyy joen ensimmäisten kahden kilometrin matkalla.
Joen virtaamaa säätelee Käenkosken voimala, joka sijaitsee noin kilometrin verran kalastusalueen ylärajalta ylävirtaan. Voimalan juoksutus vaihtelee vuorokaudenaikojen mukaan siten, että aamuisin vesi on yleensä alhaalla ja aamupäivän aikana se tasaisesti nousee. Illalla juoksutus jälleen vähenee. Sunnuntaisin juoksutus on vähäisempää, kuin viikon muina päivinä.
Viinikanjoen kalastusalue koostuu kolmesta erillisestä koskijaksosta, joiden välillä on pidemmät suvanto-osuudet. Tarkemmat tiedot eri koskista löytyvät sivun vasemman laidan valikosta. Viinikanjoen kalastusalueella voit kalastaa virvelillä ja perhokalastusvälineillä. Kalastusalueelle myydään sekä 24:n tunnin että koko kauden kalastuslupia.
Joen kalasto on varsin monipuolinen, tavoitelluimmat saaliskalat ovat kirjolohi ja taimen. Kaikki taimenet tulee PUK:n päätöksellä päästää takaisin jokeen jatkamaan sukuaan ja tarjoamaan elämyksiä myös tuleville kalastajasukupolville.
Joen rannalla on kolme nuotiopaikkaa, sekä useita parkkipaikkoja. Myös liikuntarajoitteiset kalastajat on hyvin huomioitu. Heitä varten on rakennettu kalastuslaituri Haapaslammen länsirannalle. Laiturin yhteydestä löytyy myös inva-wc. Laituri mahdollistaa vapakalastuksen120 metrin matkalla ja viereen pääsee autolla. Myös Kairokosken rannalle on rakennettu heittolaituri.
Erityisesti aamut ovat Viinikanjoella loistavaa aikaa usvan vähitellen hälventyessä. Illalla puolestaan erityisesti niskat tarjoavat herkullisia pinturikohteita, saaliiksi tosin toisinaan sattuu erinomainen savukala - suuri säynävä. Myös suuria lähes 10 kg haukia sattuu toisinaan siiman päähän.
Talvikaudella Viinikanjoki on erittäin saalisvarma kohde. Kalat hakeutuvat rauhallisempiin virtakohtiin ja erityisesti talvellakin helposti kalastettava Leijonapuisto on hyvä kohde. Talvella saaliiksi sattuu usein alamittainen luonnontaimen, joten muista vapauttaa vauvat varovasti kasvamaan. Kirjoja riittää joessa kalamiehen evääksi, mikäli haluaa leivän päälle muutakin kuin ylähuulen.
Jokiesittely
Joen kalasto
Kirjolohi
Taimen
Kivisimppu
Kirjolohta istutetaan jokeen säännöllisesti koko kesäkauden ajan, ja niitä jää yleensä jokeen myös talveksi. Talvella ja keväällä joen kirjolohet ovatkin mitä parhaimmassa kunnossa, sillä useiden kuukausien hyöntiesideetti sulattaa niistä enimmät rasvat ja kalasta lähtee hiljattain istutetulle kirjolohelle tyypillinen ruokintarehun maku. Myös siiman päässä pidempään joessa ollut kirjolohi on mukava vastus.
Taimen lisääntyy Viinikanjoessa luontaisesti ja 2010-luvulla tehtyjen kutualuekunnostusten ansiosta poikastuotanto on saatu varsin hyvälle tolalle. Syksyllä 2016 joella tehtiin sähkökoekalastukset, joiden yhteydessä saaliiksi saaduista taimenen poikasista otettiin DNA-näytteet kalojen geeniperimän selvittämiseksi. Geneettiset testit osoittivat että joen taimenet polveutuvat valtaosin alueen alkuperäisestä taimenkannasta, joskin perimässä oli myös merkkejä yleisesti istutuksissa käytetyistä Rautalammin reitin sekä Isojoen taimenkannoista.
Joen kivisimppukanta on vahva ja simppuja löytääkin melkoisella varmuudella matalista sivu-uomista kunhan jaksaa hetken tarkkailla kivien välejä. Syksyn 2016 sähkökoekalastuksissa saatu 13,1-senttinen ja 41-grammainen simppu hätyytteli jopa Suomen ennätystä jääden siitä pituudessa vain viiden millimetrin päähän.
Muu kalasto
Viinikanjoen luontaiseen kalastoon kuuluvat taimenen ja kivisimpun lisäksi ahven, hauki, kuha, särkikalat, made ja kuore. Joesta on vuosien saatossa saatu useita yli 8-kiloisia haukia, joten uistinta tai streameria suvantoalueilla heittävän kannattaa varautua tukeviin tärppeihin ja ajoittaisiin välinemenetyksiin. Ahventa löytyy kesäisin koko jokialueelta, kuhaa pääasiassa kalastusalueen ylä- ja alarajoilta.
Kuore nousee jokeen kudulle alapuolisesta Parkanonjärvestä huhtikuussa, jolloin alajuoksun hauet ja kuhat ovat pullollaan kuoretta. Särkikalojen, erityisesti salakan, liikkuminen kudulle toukokuussa aktivoi taimenia, joista osa joko nousee Parkanonjärvestä tai laskee Kairolammesta jokeen. Keväällä joen alajuoksulta on mahdollista saada myös komeita säyneitä. Kesällä koskien niskoilla ja loppuliukujen tuntumassa liikkuu toisinaan melkoisia lahnaparvia.
Jokeen istutettiin vuonna 1990 myös pieni erä harjuksen poikasia, joista muodostui jokeen lisääntyvä harjuskanta. Harjukset viihtyivät erityisesti Lehtiskosken alaosien matalissa virroissa, mutta valitettavasti kalojen suosikkialueena ollut sivu-uoma täytettiin ja paikalle tehtiin nykyinen Leijonapuiston uimaranta. Siitä lähtien harjuskanta pikkuhiljaa hävisi joesta, joskin yksittäisiä kaloja on saatu vielä 2000-luvun puolella. Mahdollisuuksia harjuksen palauttamiseen tullaan arvioimaan joen muiden kunnostusten yhteydessä.
Viinikanjoen historiaa
Viinikanjoen ympäristöllä on pitkä historia ihmisten kulkureittinä, eränkäyntialueena ja asuinpaikkana. Joen historiasta on melko niukasti tietoa saatavilla, sillä koko Ylä-Satakunnan alue on ollut pitkään vakituisen asutuksen ulkopuolista tietöntä erämaata. Ihmisiä alueella on kuitenkin liikkunut, tästä ovat todisteena esinelöydöt, joista varhaisimmat on ajoitettu kivikaudelle. Myös asutus on vuosisatojen kuluessa pienin askelin hiipinyt kohti “Satakunnan Lapin” korpimaita.
Viinikanjoki kulkureittinä
Viinikanjoki on osa pitkää, Kyrösjärveltä pohjoiseen kulkevaa jokien ja järvien ketjua, joka tarjosi pronssi- ja rautakausilla Ala-Satakunnan ja Pirkanmaan väestölle kulkureitin kohti Kyrönjokisuuta. Keskiajalla Viinikanjoen varsi oli osa Kyrönkankaan talvitietä, joka järvien jäädyttyä muodosti oikoreitin Hämeen ja Pohjanmaan välille. Kyrönkankaan kesätie kulki Hämeenkyröstä Hämeen- ja Pohjankankaita pitkin Kurikkaan. Reitti oli valittu maaston helppokulkuisuuden perusteella, joten se teki kangasmaita seuraten laajan mutkan länteen. Talvisaikaan oli siis kätevämpää valita suorempi reitti järvenselkiä ja jokia pitkin Parkanon läpi. Talvitie oli houkutteleva kulkureitti myös isoille joukoille. Nuijasodan aikaan Jaakko Ilkka marssi miehineen Pohjanmaalta Talvitietä pitkin etelään. Marski Klaus Femingin murskattua nuijamiesten sotajoukon Nokialla, he pakenivat samaa tietä takaisin Flemingin joukot perässään. Isonvihan aikaan Parkanon läpi pohjoiseen marssi venäläinen Ruhtinas Golitzyn, Suomen sodan aikaan puolestaan eversti Adlercreutz perääntyessään kohti Pohjanmaata. Valtakunnallisen tieverkon kehittyminen siirsi etelä-pohjoissuuntaisen liikenteen kulkemaan valtatie 3:n kaistoille.
Joen rannat ihmisen asuinympäristönä
Vesireittiä kulkevilta esi-isiltä on tuskin jäänyt huomaamatta seudun riista- ja kalarikkaus. Varhaisimmat todisteet jokivarren ihmisasutuksesta on löydetty Turpeuslammen itärannalta, jossa on ollut muinainen asuinpaikka. Parkanon alue oli pitkään Hämeen Kyrössä (nykyinen Hämeenkyrö) sijaitsevien kantatalojen erämaana, jonne tehtiin metsästys- ja kalastusretkiä tuomaan lisää ruokaa pöytään. Paikallisen perimätiedon mukaan kohdassa, jossa Kirkkojärvestä laskeva joki yhtyy Viinikanjokeen on ollut erämiesten kokoontumispaikka ja sen merkkinä parkkamänty, jonka rungosta oli kuorittu pitkät siivut kaarnaa pois. Alkuperäinen mänty on jo aikaa sitten hävinnyt, mutta sen kuva löytyy edelleen Parkanon vaakunasta. Eräkausi kesti aina 1500-luvulle asti, jolloin Laadun ja Hiitin talot perustettiin Parkanonjärven rannalle sekä Kana Viinikanjoen länsirannalle. Kanan ympärille kehittyi Parkanon kylä, jonka talojen määrä kasvoi hitaasti, mutta varmasti. Joen itärannalle, nykyisen Viinikan kaupunginosan tienoille kohosi 1678 myös Wiinikan talo, josta joki on ilmeisesti saanut nykyisen nimensä.
Ihmisen muokkaama jokiympäristö
Viinikanjoki sai olla pitkään melko luonnontilaisena, joskin jokivarren rehevät maat kynnettiin pelloiksi vakituisen asutuksen myötä. Ensimmäinen maininta Parkanossa sijaitsevasta myllystä on vuoden 1632 myllyluettelossa. Myllyn tarkempi paikka ei ole tiedossa, mutta voidaan olettaa sen sijainneen kylän vieressä virtaavan joen varrella. Viinikanjoen ja koko Pohjois-Satakunnan ensimmäinen vesisaha perustettiin 1830-luvulla Kairokoskeen porilaisten liikemiesten Björnberg, Björkman ja Rosenlew toimesta. Tätä sahaa varten kosken poikki rakennettiin pato, joka ohjasi vettä sahan ränniin. Normaalin vedenkorkeuden aikaan Kairokoskella saatiin sahattua 89 tukkia päivässä, mutta heinäkuun aikaan vettä jouduttiin keräämään padon taakse aina puolen tunnin käytön jälkeen. Vuonna 1888 torppari Wihtori Lehtinen sai luvan rakentaa Lehtiskoskeen jauhomyllyn, jonka yhteyteen hänen poikansa Juho rakensi sahan 1890-luvulla. 1911 oli vuorossa Haapaskoski, johon J. Rytilän, A. Wirranhaaran ja F.E. Wirzenin yhteenliittymä rakensi sahamyllyn. Tämän yhteydessä Haapaskosken niskalle rakennettiin puinen pato ohjaamaan vettä myllyuomaan sekä joen ylittävä puusilta.
Viinikanjokea pitkin myös uitettiiin puuta, mutta koskien kivisyyden takia osa niistä jätettiin perkaamatta ja tukit kulkivat uittorännejä pitkin. Näin ollen Viinikanjoki säästyi muutamia kohtia lukuunottamatta kapeaksi ränniksi perkaamiselta, joka koitui 1800- ja 1900-luvuilla lukemattomien virtavesien kohtaloksi. Muut vesistöperkaukset sen sijaan vaikuttivat Viinikanjokeen melkoisesti. Vuosina 1806 ja 1807 Turun ja Porin maaherran käskystä ruotusotilaat tekivät laajoja perkauksia Parkanon alueella. Tuolloin kylän länsipuolisten vesien lasku-uoma, joka virtasi Kirkkojärven koilliskulmasta Haapaslampeen ohjattiin uudelle reitille. Sotilaat räjäyttivät Kirkkojärven eteläpäässä olleen kalliokynnyksen, jolloin vedet virtasivat uutta uomaa pitkin, luoden nykyisen Pappilankosken, joka laskee Viinikanjokeen urheilukalastusalueen alarajalla nk. “Haaroossa”.
Mylly- ja sahatoiminta jatkui aina 1950-luvulle asti, jolloin myös keväinen tukinuitto loppui. Tämän jälkeen mylly-, saha- ja uittorakenteet jäivät pitkälti oman onnensa nojaan. Viimeisimmät patorakenteet poistettiin 1991 tehdyssä kalataloudellisessa kunnostuksessa. Nykyään Lehtiskosken sahamyllystä on jäljellä ainoastaan vanha myllyuoma ja betonista valettu turbiinihuone. Tiilestä tehty Haapaskosken sahamylly on edelleen pystyssä, samoin Kairokosken sillanpielessä oleva tukevista hirsistä tehty myllyrakennus.
Suurimman mullistuksensa Viinikanjoki kohtasi vuonna 1957 kun Kairokosken niskalta reilu kilometri ylävirtaan kuohunut komea Käenkoski padottiin vesivoiman tarpeisiin. Tästä eteen päin joen virtaama noudatteli voimalan juoksutusta. Padon rakentamista seuraava vedennosto tuhosi myös yläpuoliset Jyrkkäkosken, Pitkäkosken ja Rännärinkosken ja tukki kalojen vaellusreitin kohti pohjoista.
Vesivoimarakentaminen uhkasi myös koko Viinikanjoen olemassaoloa 1950-luvulla, sillä ahkerasti koskioikeuksia ostanut voimayhtiö suunnitteli tunnelivoimalaa, joka olisi nielaissut reitin vedet yläpuolisen Kairolammen rannalta ja sylkenyt ne ulos Turpeuslampeen. Toteutuessaan suunnitelma olisi jättänyt joen kosket kuiville ja tuhonnut jokiluonnon. Joen ja sen ympäristön ihmisten onneksi Kairokosken sahamyllyn ja koskioikeudet omistaneet Arvo ja Impi Pentti eivät suostuneet myymään oikeuksiaan ja suunnitelmat tunnelivoimalasta kuopattiin. Viinikanjoen kalamiehet ja -naiset voivatkin kiittää jokiluontoa arvostanutta mylläriä ja hänen vaimoaan siitä, että heillä on joki missä kalastaa!
Kalastusta joella vuosien varrella
Parkanon alueen kalastus on keskittynyt pitkälti alueen lukuisiin järviin, joten Viinikanjoen kalastuksesta menneiltä vuosilta on niukasti tietoa saatavilla. Joessa on laajamittaisen kalastuksen sijaan kuitenkin ravustettu ahkerasti. Aikalaiskertomusten mukaan joessa onkin ollut vahva rapukanta, joka sittemmin on pitkälti kadonnut rapuruton levittyä vesistöön. Ensimmäiset tiedot taimenen koskikalastuksesta Viinikanjoessa ja yläpuolisessa Käenkoskessa ovat 1950-luvulta, jolloin muutama ennakkoluuloton paikallinen kalamies perehtyi lajiin.
1960- ja 70-luvuilla koskikalastus jatkui suhteellisen pienen joukon harrastuksena, kunnes vuonna 1979 perustettu Parkanon Urheilukalastajat ry. keräsi seudun kalamiehet yhteen. Yhtenä PUK:n toiminta-ajatuksista oli hankkia kalavesiä jäsenistön käyttöön. Tätä tarkoitusta varten seura vuokrasi joen kalastusoikeuden vuonna 1988, jolloin jokeen tehtiin myös ensimmäiset kirjolohi-istutukset. Uusi kalastuskohde otettiin kalamiesten keskuudessa innolla vastaan ja Viinikanjoki nousikin 1990- ja 2000-luvuilla yhdeksi Pirkanmaan suosituimmista koskikalastuskohteista.