Parkanon Urheilukalastajat ry
Yhdistys kaikille kalastajille
Parkanon Urheilukalastajat ry on perustettu toukokuussa 1979. Edesmenneen Olli Koiviston kutsumana kokoontui 27 innokasta urheilukalastajaa perustamaan seuraa. Puheenjohtajana Koivisto toimi ansiokkaat 21 vuotta kehittäen seuran toimintaa aktiivisesti. Loppuvuosinaan hän toimi seuramme kunniapuheenjohtajana.
Seuramme perustavassa kokouksessa hyväksyttiin tarkoitukseksi koota parkanolaiset vapaa-ajan kalastajat sekä kalojen ja kalavesien hoitoa harrastavat parkanolaiset mukaan järjestäytyneeseen toimintaan. Seuran toiminta-ajatuksena oli kalavesien hoito ja kalastusmahdollisuuksien kehittäminen sekä kalastuskulttuurin vaaliminen Parkanossa. Syntyi kalastusseura Parkanon Urheilukalastajat ry. Perustamisvuonna 1979 jäseniä oli 79 ja tällä hetkellä jäseniä on noin 220.
Vuonna 1988 saatiin Viinikkajokeen kalastusmahdollisuudet. Perustettiin jokitoimikunta ja siitä lähtien on Viinikanjokea kehitetty määrätietoisesti kalojen istutuksilla sekä jokea ja kalastuspaikkoja kunnostamalla.
PUK:lla on kilpailutoimintaa sekä talvi- että kesäkalastusmuodoissa. Tietyt kilpailut, kuten pilkinnän ja onginnan seuranmestaruuskisat ovat olleet jokavuotinen tapahtuma alusta saakka. Perinteeksi on muodostunut myös eri järvillä järjestettävä viisiosainen Ollin Pytty –kesäongintakisa sekä vuosittainen Paroonin Perhokunkkukilpailu Viinikanjoella elokuussa.
Seuramme jäsenistöä osallistuu vuosittain naapuriseurojen kuin myös piirin ja valtakunnantason kilpailuihin. Järjestämme harraste- ja kerhotoimintaa, kilpailuja, kursseja, leirejä, kalastusretkiä ja muita tapahtumia monipuolisesti kaikenikäisille.
Toivomme kaikille antoisia hetkiä tämän luonnonläheisen, monipuolisen ja rentouttavan harrastuksen parissa. Ja tietenkin kireitä siimoja!